Tiedesanaston suomentamista koskevat normit: Eläintaksonomisen sanaston kehittämisestä 1800-luvulla ja 2000-luvulla

Tutkimustuotos: ArtikkelijulkaisuArtikkeliTieteellinenvertaisarvioitu

Abstrakti

Artikkeli tarkastelee eläintaksonomisen sanaston kehittämistä suomen kieleen 1800-luvulla. 1800-luvun sanastotyötä tarkastellaan käyttäen aineistona kolmeatoista julkaistua tietokirjaa vuosilta 1856–1881. Tutkimuksessa hyödynnetään myös niiden arvosteluja sekä kääntäjien ja kirjoittajien esipuheita ja kirjeenvaihtoa. Pohjatekstien ja käännösten sekä vieraskielisten termien ja niiden suomennosten vertailu tuovat esiin sanastonkehittäjien työssä vaikuttaneet normit. Myös oheistekstit kertovat näistä konventioista ja varsinkin siitä, kuinka hyvin kääntäjät itse tiedostivat ne. Kirjeenvaihto paljastaa yhteistyöverkostot ja avaa kirjoitusprosessia, kun taas kirja-arviot kertovat teosten ja niiden sanaston saamasta vastaanotosta. Artikkelissa myös verrataan eläintieteellisessä sanastonkehittelyssä 1800-luvulla vaikuttaneita normeja 2000-luvun alun laajaan sanastoprojektiin, jossa nisäkäsnimistö sai runsaasti uusia nimiä ja jolloin myös monia vanhoja nimiä muutettiin. Tutkimus osoittaa, että sanaston aukkojen täyttämisen keinot olivat 1800-luvun tietokirjatyössä melko erilaiset kuin 2000-luvun nimistöhankkeessa. Uudet keinot ovat johtaneet usein läpinäkymättömiin termeihin: käännöslainojen (esim. imettävät eläimet < ruots. däggande djur) sijaan suositaan lainasanoja (esim. kolokolot < engl. colocolos), ja yhdistämisen ja johtamisen sijaan on käytetty runsaasti uudenlaisia sananmuodostuskeinoja, muun muassa lyhentämistä (häntähekot ← pitkähäntähedelmälepakot) ja kontaminaatioita (jyystiäiset ← jyrsijäpäästäiset). 2000-luvun sanastotyössä vaikuttaneita normeja tarkastellaan nisäkäsnimistötoimikunnan omien periaatteiden ja toteutuneen työn lisäksi siinä laajassa keskustelussa, jota käytiin vuodesta 2008 alkaen niin Luonnontieteellisen keskusmuseon verkkosivustolla kuin lehdistössäkin. Artikkeli osoittaa, että osa sanastotyötä ohjaavista käytänteistä on sellaisia, jotka ovat vaikuttaneet työhön 1800-luvulla ja vaikuttavat nykyisinkin. Aiheita, jotka ovat puhuttaneet sekä varhaisnykysuomen ajalla että nykyisessä digisuomen ajassa, ovat vakiintuneisuus, vierasperäisyys, läpinäkyvyys, loogisuus, selkeys, taksonominen systemaattisuus ja sanastotyön tekijän asiantuntijuus. Artikkeli osoittaa, että tietokirjojen kirjoittajien ja suomentajien valinnat ovat merkittäviä erikoisalan sanastotyölle ja että tieteellisellä sanastolla ja sen suomentamisella on oma normistonsa. Normeista poikkeaminen voi herättää laajan julkisen keskustelun, kuten kävi kymmenen vuotta sitten.
Alkuperäiskielisuomi
LehtiVirittäjä
Vuosikerta122
Numero4
Sivut523-560
Sivumäärä38
ISSN0042-6806
DOI - pysyväislinkit
TilaJulkaistu - 2018
OKM-julkaisutyyppiA1 Alkuperäisartikkeli tieteellisessä aikakauslehdessä, vertaisarvioitu

Tieteenalat

  • 6121 Kielitieteet
  • terminmuodostus
  • taksonomia
  • sanastonkehitys
  • eläintiede
  • 1800-luku
  • nisäkäsnimistö

Siteeraa tätä