Abstrakti
Raportissa käsitellään geopoliittista murrosta geopoliittisen talouden näkökulmasta
ja aluekehitykseen syventyen. Raportissa eritellään uuden geopoliittisen talouden,
turvallisuuden ja resurssikilpailun prosesseja, jotka vaikuttavat Suomeen aluevaltiona
ja arvioidaan uuden geopoliittisen talouden haasteita Suomelle ja alueelliselle
kehittämiselle. Raportissa analysoidaan Suomen kansainvälistä liiketoimintaympäristöä
geopoliittisen murroksen aikakaudella. Korostamme, että muutos avaa myös uusia
taloudellisia ja yhteiskunnallisen turvallisuuden kehittämiseen liittyviä mahdollisuuksia. Raportissa hahmotellaan alueellisen teollisuuspolitiikan ideaa kolmen mahdollisen muodon avulla: alueelliset teollisuuspoliittiset strategiat, erityistalousalueet ja geotalouden noodit. Lisäksi analysoidaan geotalouden noodin syntyä ja toimintaa Tampereen puolijohdeteollisuuden näkökulmasta. Raportin viimeisessä luvussa teemme neljä nostoa, joilla toivomme olevan relevanssia, kun alueiden kehittämistä tehdään uuden geopoliittisen talouden aikakaudella: 1) EU-ulottuvuus korostuu; 2) alueelliseen erikoistumiseen ja portfoliojohtamiseen tulee panostaa; 3) sotilaallisen turvallisuuden korostuminen luo alueille mahdollisuuksia; 4) uusi geopoliittinen talous asettaa haasteen Suomen aluekehittämisen nykyisille toimintamalleille.

| Alkuperäiskieli | suomi |
|---|---|
| Lehti | Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja |
| Sivumäärä | 69 |
| ISSN | 1797-3562 |
| Tila | Julkaistu - 24 maalisk. 2026 |
| OKM-julkaisutyyppi | D1 Artikkeli ammattilehdessä |
Tieteenalat
- 519 Yhteiskuntamaantiede, talousmaantiede
Siteeraa tätä
- APA
- Author
- BIBTEX
- Harvard
- Standard
- RIS
- Vancouver