Återgå till huvudnavigering Återgå till sök Gå direkt till huvudinnehållet

Vuoden 2022 kasvatustieteilijä

Pris: Pris och hedersbetygelser

!!Description

Specia asiantuntijat ja esihenkilöt ry ja SKOL Suomen kasvatustieteiden opiskelijoiden liitto ry valitsivat vuoden 2022 kasvatustieteilijän. Palkinto jaettiin vuotuisessa Specian kasvuseminaarissa. Palkinnon saajaksi etsittiin tällä kertaa kasvatustieteilijää, joka on hyödyntänyt digitaalisia ratkaisuja ja näin ollen toiminnallaan edistänyt esimerkiksi koulutuksen saavutettavuutta, oppimisen pelillistämistä tai työyhteisöjen sisäistä viestintää, työskentelyn sujuvuutta ja osallisuutta. Palkitun kasvatustieteilijän toivottiin myös tehneen toiminnallaan kasvatustieteitä tunnetuksi omassa yhteisössään.

Valintaperusteina olivat toimiminen ansiokkaasti verkkopedagogiikan ja oppimisen kehittämisen asiantuntijana tiedekasvatuksen parissa. Ansioina mainittiin mm. se, että koordinoin ja ohjasin päätökseen LUMATIKKA-verkkotäydennyskoulutuksen, julkaisin innostavan Murtolukumurtojen mysteeri -opetusmateriaalipaketin perusopetukseen sekä toimin verkkopedagogiikan ja oppimista ja kehittämistyötä edistävän oppimisanalytiikan suunnittelijakehittäjänä. Lisäksi nostettiin esille toimintani, joka on edistänyt kasvatustieteiden tunnettavuutta ja ollut varmistamassa matematiikan opetuksen kehityksen edistymistä tulevaisuudessa.
Omfattning!!National
Tilldelande organisationerSpecia asiantuntijat ja esihenkilöt ry ja SKOL Suomen kasvatustieteiden opiskelijoiden liitto ry

Tilldelat vid evenemang

EvenemangstitelKasvuseminaari
PlatsHelsinki
Period15 mars 2023 → 15 mars 2023