Vain pienehkö osa nuorten rikollisuudesta tulee viranomaisten tietoon ja sitä kautta tilastoihin. Oikean kuvan saaminen nuorten rikollisuudesta ja sen syistä edellyttää siksi kyselypohjaista kokonaisrikollisuustutkimusta.
Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti (silloinen Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos) käynnisti vuonna 1995 Nuorisorikollisuuskyselyt (NRK), joiden avulla seurataan nuorten rikoskäyttäytymisen ja rikosten uhriksi joutumisen määrää, piirteitä ja kehitystä. Kyselyt ovat kansallisesti edustavia ja ne on kohdistettu 15–16-vuotiaille. NRK toteutetaan neljän vuoden välein otostutkimuksena. Tällä hetkellä tuorein raportoitu mittaus on vuodelta 2024.
Nuorisorikollisuuskyselyjen kehittäminen perustuu metodologiselle tutkimukselle (esim. Kivivuori & Salmi 2009; Kivivuori 2011; Kivivuori ym. 2013; Kaakinen ym. 2022). Vuosien 1995–2020 NRK-aineistot on luovutettu Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon.
NRK:n projektijohtaja on kriminologian professori Janne Kivivuori, joka on ollut mukana toteuttamassa Nuorisorikollisuuskyselyä sen alusta lähtien. Vuoden 2024 NRK:n vastuullinen tutkija on tutkijatohtori (VTT) Karoliina Suonpää.