Asianajajaoikeudellisista normeista ja oikeuslähteistä

Pyrin artikkelissa lähestymään asianajajaoikeudellisia normeja arvioiden kriittisesti eräitä tulkintoja, joita alan kirjallisuudessa on esitetty, kun normeja on tarkasteltu alhaalta ylöspäin. Tyypillistä on ollut kysyä, onko olemassa normia, joka kieltää asianajajaa menettelemästä tietyllä tavalla. Lähestyn aihetta säädöshierarkian mukaisesti ylhäältä alaspäin arvioimalla, millaisia normeja ja velvollisuuksia asianajajalain perusteella voidaan asettaa. Pyrin tulkitsemaan asianajajalain säännöksiä soveltamalla säännösten tulkintaan perinteisiä oikeuslähdeoppeja. Kirjoituksessa kiinnitän huomion paitsi tapaoikeuden vahvaan asemaan, myös monen asian säädösperustan heikkouksiin ja normien sekä säädöstason epäjohdonmukaisuuteen, jotka näyttävät jääneen alan kirjallisuudessa ja käytännössä huomiotta.
Artikkelin alussa erittelen asianajajaoikeudellisia normeja ja arvioin, millaista valtaa asianajajalailla perustetut elimet käyttävät ja millaisia velvollisuuksia asianajajille on laissa asetettu. Käyn myös läpi asianajajalain mukaiset menettelytavat. Artikkelin keskeinen sisältö muodostuu asianajajien valvonta-asioissa sovellettavien normien analyysista. Lopuksi esitän kriittisiä näkemyksiä eräiden keskeisten asianajajaoikeudellisten normien heikkouksista ja tarjoan näkemykseni siitä, miten asianajajalakia tulisi uudistaa ja täydentää välttämättömänä pitämäni kokonaisuudistuksen yhteydessä.