Erilaisia yhteisopettajuusmalleja

Raisa Ahtiainen, Anna Rytivaara, Olli-Pekka Malinen, Iines Palmu, Juha Kontinen, Jonna Pulkkinen, Tiina Saarenketo

Forskningsoutput: Kapitel i bok/rapport/konferenshandlingKapitelProfessionell

Sammanfattning

Yhteisopettajuus on kahden tai useamman opettajan tasa-arvoista yhteistyötä, jossa he vastaavat yhdessä oppilasryhmän opetuksen suunnittelusta, toteutuksesta ja arvioinnista. Tavoitteena yhteisopettajuus – näkökulmia ja toimintamalleja onnistuneeseen yhdessä opettamiseen esittelee millaisin eri tavoin yhteisopettajuutta toteutetaan suomalaisissa peruskouluissa. Yhteistä kaikille kummissa käsitellyille yhteisopettajuusmalleille on, että olemassa olleet resurssit on kohdennettu uudella tavalla, mikä mahdollistaa aiempaa monipuolisemmat pedagogiset ratkaisut. Käytännön esimerkkien lisäksi julkaisu pohjautuu yhteisopettajuutta koskevaan kansainväliseen ja kotimaiseen tutkimustietoon. Liitteet puolestaan tarjoavat käytännön työkaluja yhteisopettajuuden suunnitteluun, toteutukseen ja arviointiin.
Kummi on suunnattu ensisijaisesti esi- ja perusopetuksen (luokka-asteet 0-9) opettajille ja rehtoreille, kuvatut yhteisopettajuusmallit tulevat näiltä luokka-asteilta. Myös yhdessä opettavat toisen asteen opettajat voivat hakea siitä virikkeitä omaan työhönsä.
Originalspråkfinska
Titel på gästpublikationTavoitteena yhteisopettajuus - Näkökulmia ja toimintamalleja onnistuneeseen yhdessä opettamiseen
RedaktörerOlli-Pekka Malinen, Iines Palmu
Antal sidor25
UtgivningsortJyväskylä
FörlagNiilo Mäki Instituutti
Utgivningsdatum2017
Sidor38-62
ISBN (tryckt)978-951-39-7000-0
StatusPublicerad - 2017
MoE-publikationstypD2 Artikel i professionella manualer eller guider eller professionella informationssystem eller textboksmaterial

Publikationsserier

NamnKummi : arviointi-, opetus- ja kuntoutusmateriaaleja
FörlagNiilo Mäki Instituutti
Nummer16
ISSN (tryckt)1459-0301

Vetenskapsgrenar

  • 516 Pedagogik

Citera det här

Ahtiainen, R., Rytivaara, A., Malinen, O-P., Palmu, I., Kontinen, J., Pulkkinen, J., & Saarenketo, T. (2017). Erilaisia yhteisopettajuusmalleja. I O-P. Malinen, & I. Palmu (Red.), Tavoitteena yhteisopettajuus - Näkökulmia ja toimintamalleja onnistuneeseen yhdessä opettamiseen (s. 38-62). (Kummi : arviointi-, opetus- ja kuntoutusmateriaaleja; Nr. 16). Jyväskylä: Niilo Mäki Instituutti.
Ahtiainen, Raisa ; Rytivaara, Anna ; Malinen, Olli-Pekka ; Palmu, Iines ; Kontinen, Juha ; Pulkkinen, Jonna ; Saarenketo, Tiina. / Erilaisia yhteisopettajuusmalleja. Tavoitteena yhteisopettajuus - Näkökulmia ja toimintamalleja onnistuneeseen yhdessä opettamiseen. redaktör / Olli-Pekka Malinen ; Iines Palmu. Jyväskylä : Niilo Mäki Instituutti, 2017. s. 38-62 (Kummi : arviointi-, opetus- ja kuntoutusmateriaaleja; 16).
@inbook{ca130eff56064b54ad9b802e5ad4624a,
title = "Erilaisia yhteisopettajuusmalleja",
abstract = "Yhteisopettajuus on kahden tai useamman opettajan tasa-arvoista yhteisty{\"o}t{\"a}, jossa he vastaavat yhdess{\"a} oppilasryhm{\"a}n opetuksen suunnittelusta, toteutuksesta ja arvioinnista. Tavoitteena yhteisopettajuus – n{\"a}k{\"o}kulmia ja toimintamalleja onnistuneeseen yhdess{\"a} opettamiseen esittelee millaisin eri tavoin yhteisopettajuutta toteutetaan suomalaisissa peruskouluissa. Yhteist{\"a} kaikille kummissa k{\"a}sitellyille yhteisopettajuusmalleille on, ett{\"a} olemassa olleet resurssit on kohdennettu uudella tavalla, mik{\"a} mahdollistaa aiempaa monipuolisemmat pedagogiset ratkaisut. K{\"a}yt{\"a}nn{\"o}n esimerkkien lis{\"a}ksi julkaisu pohjautuu yhteisopettajuutta koskevaan kansainv{\"a}liseen ja kotimaiseen tutkimustietoon. Liitteet puolestaan tarjoavat k{\"a}yt{\"a}nn{\"o}n ty{\"o}kaluja yhteisopettajuuden suunnitteluun, toteutukseen ja arviointiin.Kummi on suunnattu ensisijaisesti esi- ja perusopetuksen (luokka-asteet 0-9) opettajille ja rehtoreille, kuvatut yhteisopettajuusmallit tulevat n{\"a}ilt{\"a} luokka-asteilta. My{\"o}s yhdess{\"a} opettavat toisen asteen opettajat voivat hakea siit{\"a} virikkeit{\"a} omaan ty{\"o}h{\"o}ns{\"a}.",
keywords = "516 Kasvatustieteet",
author = "Raisa Ahtiainen and Anna Rytivaara and Olli-Pekka Malinen and Iines Palmu and Juha Kontinen and Jonna Pulkkinen and Tiina Saarenketo",
year = "2017",
language = "suomi",
isbn = "978-951-39-7000-0",
series = "Kummi : arviointi-, opetus- ja kuntoutusmateriaaleja",
publisher = "Niilo M{\"a}ki Instituutti",
number = "16",
pages = "38--62",
editor = "Olli-Pekka Malinen and Iines Palmu",
booktitle = "Tavoitteena yhteisopettajuus - N{\"a}k{\"o}kulmia ja toimintamalleja onnistuneeseen yhdess{\"a} opettamiseen",
address = "Suomi",

}

Ahtiainen, R, Rytivaara, A, Malinen, O-P, Palmu, I, Kontinen, J, Pulkkinen, J & Saarenketo, T 2017, Erilaisia yhteisopettajuusmalleja. i O-P Malinen & I Palmu (red), Tavoitteena yhteisopettajuus - Näkökulmia ja toimintamalleja onnistuneeseen yhdessä opettamiseen. Kummi : arviointi-, opetus- ja kuntoutusmateriaaleja, nr. 16, Niilo Mäki Instituutti, Jyväskylä, s. 38-62.

Erilaisia yhteisopettajuusmalleja. / Ahtiainen, Raisa; Rytivaara, Anna; Malinen, Olli-Pekka; Palmu, Iines; Kontinen, Juha; Pulkkinen, Jonna; Saarenketo, Tiina.

Tavoitteena yhteisopettajuus - Näkökulmia ja toimintamalleja onnistuneeseen yhdessä opettamiseen. red. / Olli-Pekka Malinen; Iines Palmu. Jyväskylä : Niilo Mäki Instituutti, 2017. s. 38-62 (Kummi : arviointi-, opetus- ja kuntoutusmateriaaleja; Nr. 16).

Forskningsoutput: Kapitel i bok/rapport/konferenshandlingKapitelProfessionell

TY - CHAP

T1 - Erilaisia yhteisopettajuusmalleja

AU - Ahtiainen, Raisa

AU - Rytivaara, Anna

AU - Malinen, Olli-Pekka

AU - Palmu, Iines

AU - Kontinen, Juha

AU - Pulkkinen, Jonna

AU - Saarenketo, Tiina

PY - 2017

Y1 - 2017

N2 - Yhteisopettajuus on kahden tai useamman opettajan tasa-arvoista yhteistyötä, jossa he vastaavat yhdessä oppilasryhmän opetuksen suunnittelusta, toteutuksesta ja arvioinnista. Tavoitteena yhteisopettajuus – näkökulmia ja toimintamalleja onnistuneeseen yhdessä opettamiseen esittelee millaisin eri tavoin yhteisopettajuutta toteutetaan suomalaisissa peruskouluissa. Yhteistä kaikille kummissa käsitellyille yhteisopettajuusmalleille on, että olemassa olleet resurssit on kohdennettu uudella tavalla, mikä mahdollistaa aiempaa monipuolisemmat pedagogiset ratkaisut. Käytännön esimerkkien lisäksi julkaisu pohjautuu yhteisopettajuutta koskevaan kansainväliseen ja kotimaiseen tutkimustietoon. Liitteet puolestaan tarjoavat käytännön työkaluja yhteisopettajuuden suunnitteluun, toteutukseen ja arviointiin.Kummi on suunnattu ensisijaisesti esi- ja perusopetuksen (luokka-asteet 0-9) opettajille ja rehtoreille, kuvatut yhteisopettajuusmallit tulevat näiltä luokka-asteilta. Myös yhdessä opettavat toisen asteen opettajat voivat hakea siitä virikkeitä omaan työhönsä.

AB - Yhteisopettajuus on kahden tai useamman opettajan tasa-arvoista yhteistyötä, jossa he vastaavat yhdessä oppilasryhmän opetuksen suunnittelusta, toteutuksesta ja arvioinnista. Tavoitteena yhteisopettajuus – näkökulmia ja toimintamalleja onnistuneeseen yhdessä opettamiseen esittelee millaisin eri tavoin yhteisopettajuutta toteutetaan suomalaisissa peruskouluissa. Yhteistä kaikille kummissa käsitellyille yhteisopettajuusmalleille on, että olemassa olleet resurssit on kohdennettu uudella tavalla, mikä mahdollistaa aiempaa monipuolisemmat pedagogiset ratkaisut. Käytännön esimerkkien lisäksi julkaisu pohjautuu yhteisopettajuutta koskevaan kansainväliseen ja kotimaiseen tutkimustietoon. Liitteet puolestaan tarjoavat käytännön työkaluja yhteisopettajuuden suunnitteluun, toteutukseen ja arviointiin.Kummi on suunnattu ensisijaisesti esi- ja perusopetuksen (luokka-asteet 0-9) opettajille ja rehtoreille, kuvatut yhteisopettajuusmallit tulevat näiltä luokka-asteilta. Myös yhdessä opettavat toisen asteen opettajat voivat hakea siitä virikkeitä omaan työhönsä.

KW - 516 Kasvatustieteet

UR - http://kauppa.nmi.fi/product/891/kummi-16-tavoitteena-yhteisopettajuus---nakokulmia-ja-toimintamalleja-onnistuneeseen-yhteisopettamiseen

M3 - Kirjan luku tai artikkeli

SN - 978-951-39-7000-0

T3 - Kummi : arviointi-, opetus- ja kuntoutusmateriaaleja

SP - 38

EP - 62

BT - Tavoitteena yhteisopettajuus - Näkökulmia ja toimintamalleja onnistuneeseen yhdessä opettamiseen

A2 - Malinen, Olli-Pekka

A2 - Palmu, Iines

PB - Niilo Mäki Instituutti

CY - Jyväskylä

ER -

Ahtiainen R, Rytivaara A, Malinen O-P, Palmu I, Kontinen J, Pulkkinen J et al. Erilaisia yhteisopettajuusmalleja. I Malinen O-P, Palmu I, redaktörer, Tavoitteena yhteisopettajuus - Näkökulmia ja toimintamalleja onnistuneeseen yhdessä opettamiseen. Jyväskylä: Niilo Mäki Instituutti. 2017. s. 38-62. (Kummi : arviointi-, opetus- ja kuntoutusmateriaaleja; 16).