Hyöty liikuntaan kannustavana, arkiliikunta hyötyjä tuovana: Keskiasteen opiskelijoiden tulkintoja liikkumisensa lisääntymisestä

Säännöllinen liikunta on keskeinen osatekijä sekä fyysisen että psyykkisen hyvinvoinnin kannalta. Kansainvälisissä tutkimuksissa liikunnan on todettu vähenevän murrosiän aikana. Miten saada aikuistuvat nuoret innostumaan liikunnasta ja ylläpitämään sitä osana päivittäistä arkeaan, on aihe, josta ei vielä ole riittävästi tutkittua tietoa. Esimerkiksi kouluperustaisissa liikuntainterventioissa ei liikemittarein mitattuna ole toistaiseksi kyetty juurikaan kohottamaan lasten ja nuorten kohtuu- ja raskastehoista liikuntaa.

Tämä väitöskirja käsittelee keskiasteella opiskelevien suomalaisten nuorten liikunnan muutoksia. Sen keskiössä on ollut selvittää, millaisten asioiden nuoret tulkitsevat inspiroineen heitä omatoimiseen liikunnan lisäämiseen. Työni koostuu kahdesta itsenäisestä tutkimuskokonaisuudesta, jotka kumpikin liittyivät laajempaan tutkimusprojektiin. Tutkimusprojektissa kehitettiin ja arvioitiin ammattioppilaitoksissa toteutettu Let’s Move It (LMI) -liikuntainterventio, jonka suunnittelussa ja arvioinnissa hyödynnettävää aineistokokonaisuutta täydentämään tässä tutkimuksessa analysoidut aineistot alun perin kerättiin.

Väitöskirja lähestyy liikuntaa liikuntasuhteen käsitteen kautta. Tässä yhteydessä liikuntasuhteen katsotaan olevan osa yksilön elämäntapaa ja identiteettiä sekä sisältävän liikunnan käytäntöjen lisäksi liikuntaa koskevat asenteet, arvolataukset ja liikunnalle annetut merkitykset käyttäytymisvalintoja ohjaavina tekijöinä. Aikaisemmassa nuorten liikuntasuhdetta käsitelleessä kirjallisuudessa keskeisiksi liikunnan merkityksiksi on tunnistettu kilpailu ja suoriutuminen, terveys ja kunto, ilmaisu ja esiintyminen, ilo ja leikki, sosiaalisuus, itsetutkiskelu, kasvu ja kehittyminen sekä eri liikuntalajeille ominaiset merkitykset. Liikuntasuhdetta voidaan tarkastella neljästä erilaisesta perspektiivistä, jotka ovat omakohtainen liikunta, penkkiurheilu, liikunnan tuottaminen ja sportisointi eli urheilun merkitysten laajentuminen yhteiskunnan piiriin. Yhteenvedossa kysyn, millaisena liikuntaa lisänneet nuoret esittävät suhteensa liikuntaan eli mitkä liikuntasuhteen osa-alueet, liikuntaan liitetyt merkitysulottuvuudet ja liikunnan jäsennykset kuvataan keskeisinä käyttäytymisen muutoksen kannalta.

Väitöskirjani perustuu kolmeen osatyöhön. Ensimmäinen ja toinen osatyö käsittelivät lukiossa ja ammattioppilaitoksessa opiskelevien nuorten kilpailukirjoituksia elämänkaarinäkökulmasta. Äidinkielen opettajien kautta kerättiin yhteensä 115 esseetä, joista analysoitiin sekä liikunnan tulkintakehyksiä että liikunnan muutoksiin johtaneita avaintapahtumia. Kolmannessa osatyössä keskityttiin yksilöhaastattelujen avulla ammattiin opiskelevien nuorten tulkintoihin liikunnan muutoksista LMI-liikuntaintervention aikana ja sen jälkeen. Ensimmäiset 34 haastattelua pidettiin heti intensiivisen interventio-osuuden päätyttyä. Interventio- ja kontrolliryhmistä kutsuttiin haastatteluun sellaisia nuoria, jotka olivat intervention alkaessa arvioineet olevansa vähän liikkuvia. Tälle aineistolle tehtiin avaintapahtuma-analyysi, jonka avulla pyrittiin tunnistamaan niitä oivalluksia ja prosesseja, joita nuoret puheessaan kuvasivat tärkeinä oman liikkumisensa lisäämisen tai ajattelunsa muutoksen kannalta.

Analyyseissa tunnistettiin kaksi käyttäytymisen muutoksen kannalta keskeistä teemaa. Kilpailukirjoituksissa (artikkelit I ja II) käännekohtana esitettiin oivallus liikunnan tuomista omakohtaisista hyödyistä, kuten onnistumisen kokemuksista, paremmasta olosta ja ulkonäöstä. Ymmärrys yhteydestä liikunnan ja oman hyvinvoinnin välillä kuvattiin esimerkiksi havahtumisena oman kunnon heikkenemiseen liikunnan vähennyttyä. Haastatteluaineistossa merkittävinä virikkeinä näyttäytyivät uudenlainen käsitys liikunnasta ja konkreettiset vinkit liikunnan lisäämiseksi omassa arkipäivässä. Muutoksen kannalta olennaisimmaksi hahmottui itseä hyödyttävän liikunnan jäsentäminen aikaisemmasta poikkeavalla tavalla eli ymmärrys kevyen liikunnan positiivisista vaikutuksista omaan terveyteen ja hyvinvointiin. (Artikkeli III.)

Yhteenvetoa varten liikunnan lisäämistä tarkasteltiin aikaisemmassa kirjallisuudessa tunnistettujen kahdeksan merkitysulottuvuuden kautta. Tällöin havaittiin, että niistä lähes kaikki olivat tavalla tai toisella yhteydessä käyttäytymisen muutokseen. Erityisesti kilpailuun ja suorituksiin, terveyteen, ilmaisuun sekä eri liikuntalajeihin kohdistuvat merkitykset hahmottuivat tärkeiksi suuremman liikunta-aktiivisuuden kimmokkeiksi. Kilpailun ja suoriutumisen merkitysulottuvuus kytkeytyi läheisesti lajimerkityksiin, mikä aineistossa näyttäytyi onnistumisen kokemusten saamisena tietyn, omalta tuntuvan liikuntalajin tai liikkumisen tavan avulla. Terveyden merkitysulottuvuus ilmeni niin, että liikunnan lisääminen esitettiin sekä keinona välttää terveysongelmia että välineenä kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin saavuttamiseksi ja esimerkiksi työkyvyn ylläpitämiseksi. Ilmaisun merkitysulottuvuuteen yhdistyivät ne kuvaukset, joissa tietoisuus liikunnan vaikutuksista ulkonäköön käynnisti käyttäytymisen muutoksen. Halu muuttaa omaa fyysistä olemusta vaikutti tämän tutkimuksen aineistoissa liittyvän erityisesti muiden ihmisten katseeseen ja heiltä saatuun palautteeseen – toisin sanottuna siihen, millaisen ulkoisen vaikutelman nuori itsestään antaa.

Näissä aineistoissa ilmennyt keskeisin liikuntasuhteen osa-alue oli omakohtainen liikunta, joka esitettiin sekä liikunnan harrastamisena että arkisiin toimintoihin sisältyvänä liikkumisena. Penkkiurheiluun, liikunnan tuottamiseen ja sportisointiin liittyviä mainintoja aineistoissa ei juurikaan ollut.

Tulosten perusteella voidaan todeta, että aikuistuva nuori voi innostua liikkumisesta niin paljon, että se muodostuu hänelle osaksi elämää ja arjen rutiineja. Omatoimisen liikunnan lisäämiseen kannustavat tekijät nuorten kertomuksissa näyttäisivät rakentuvan hyötyjen kautta: ensinnäkin, missä määrin liikkumisesta koetaan koituvan itselle hyödyllisiä asioita ja toiseksi, millaisena itseä hyödyttävä liikkuminen ymmärretään. Väitöskirjan aineistojen valossa voidaan kysyä, kannattaisiko terveyskäyttäytymisinterventioiden sisällöissä huomioida erilaisia liikunnan merkityksiä nykyistä monipuolisemmin haluttaessa innostaa erityisesti vähän liikkuvia nuoria liikunnan pariin. Jatkotutkimuksessa kannattaisi edelleen selvittää niitä tekijöitä ja merkityksiä, jotka ovat yhteydessä vähän liikkuvien nuorten liikunnalliseen aktivoitumiseen. Monimenetelmälliset pitkittäistutkimukset, jotka sisällytettäisiin pitkäkestoisiin teoriaperusteisiin liikunnanedistämisinterventioihin, voisivat olla tähän sopivin keino.