Aktiviteter per år
Sammanfattning
Suomen Kulttuurirahasto ja Kopiosto aloittivat vuonna 2017 alakouluille suunnatun, kirjallisuuskasvatusta ja lukemaan innostamista kehittävän Lukuklaani-hankkeen. Keväällä 2019 hanke laajeni yläkouluihin, ja sitä on toteuttamassa Kulttuurirahaston lisäksi Lastenkirjainstituutti. Lukuklaani-hankkeen tavoitteena on tukea lasten ja nuorten lukutaidon ja -harrastuksen paranemista ja lukemista edistävien ympäristöjen luomista.
Hankkeen yhteydessä toimiva Lukuklaani-tutkimushanke kartoittaa kirjallisuuskasvatuksen hyviksi havaittuja menetelmiä ja vielä hyödyntämättömiä mahdollisuuksia. Tutkimuksessa kirjallisuuskasvatukseen sisällytetään kauno- ja tietokirjallisuuden lukemisen ja käsittelemisen lisäksi erilaisten laajojen kirjoitettujen tekstien, kuvallisen kerronnan ja muun tiedonesityksen keinojen tutkimista. Tutkimusryhmän johtajana toimii professori Pirjo Hiidenmaa ja hankkeen yliopistotutkijoita ovat lisäksi Satu Grünthal, Sara Routarinne ja Liisa Tainio. Tutkimushankkeen koordinaattorina työskenteli Henri Satokangas 2017-2/2019, ja maaliskuusta 2019 alkaen koordinaattorina jatkoi Lotta-Sofia Aaltonen. Tutkimus toteutetaan Helsingin ja Turun yliopistoissa alakoulun ja yläkoulun opettajille suunnatuilla laajoilla kyselyillä ja niiden analyysillä.
Tuloksista raportoidaan tieteellisesti tutkijoiden artikkelijulkaisuissa sekä tutkijoiden ohjaamissa opinnäytteissä, joita on kolmessa kategoriassa: 1) pro gradu -tutkielmat, 2) kandidaatintutkielmat ja 3) opettaja työnsä tutkijana -seminaarin lopputyöt (OTT-työt). Hankkeen tuloksia kootaan myös yleistajuisiksi artikkeleiksi ja muiksi julkaisuiksi, joita voidaan käyttää opettajien koulutuksessa ja täydennyskoulutuksessa sekä kirjastojen ja vanhempainyhdistysten toiminnassa. Tutkimushankkeessa on sekä alakoulujen ja yläkoulujen osuuksissa kolme päävaihetta:
1. Alkukartoitus kirjallisuuskasvatuksesta
Lähetetään Webpropol-kyselyt peruskoulujen opettajille. Kyselyillä selvitetään peruskoulun kirjallisuuskasvatuksen tilannetta, lukumateriaalien käyttöä ja opetuskäytäntöjä.
2. Kyselytulosten analyysi, opetuksen tarkastelu ja kirjallisuuskasvatuksen menetelmien kehittäminen
Analysoidaan vastauksia opinnäytteissä ja muissa julkaisuissa. Kartoitetaan kyselyn perusteella kirjallisuuskasvatuksen käytäntöjä, kuten koulukirjastojen tilannetta, kokonaisteosten lukemista sekä opetuksen ja lukemaan innostamisen menetelmiä. Opiskelijoiden, tutkijoiden ja opettajien yhteistyönä kerätään ideoita sekä järjestetään yhteisiä työpajoja ja seminaareja, joissa kirjallisuuskasvatusta ja lukutaitoa käsitellään.
3. Hankkeen vaikuttavuuden arviointi
Hankkeen päätyttyä selvitetään, millaisin eri tavoin Lukuklaani-hanke on vaikuttanut lasten ja nuorten lukuinnostukseen ja siihen, millä tavoin opettajat kannustavat oppilaita kirjallisuuden lukemiseen. Vaikuttavuutta selvitetään Webpropol-seurantakyselyllä.
Tässä raportissa käsitellään sekä ala- että yläkoulujen kolmatta vaihetta eli seurantakyselyiden tuloksia ja siten koko hankkeen vaikuttavuutta tutkimushankkeen päätyttyä elokuussa 2020.

| Originalspråk | finska |
|---|
| Utgivningsort | Helsinki |
|---|---|
| Förlag | Suomen kulttuurirahasto |
| Antal sidor | 56 |
| Status | Publicerad - 2020 |
| MoE-publikationstyp | D4 Publicerad utvecklings- eller forskningsrapport eller studie |
Vetenskapsgrenar
- 516 Pedagogik
- 6122 Litteraturforskning
Projekt
-
Lukuklaanin tutkimushanke
Hiidenmaa, P. (Projektledare), Tainio, L. (Deltagare), Grünthal, S. (Deltagare), Routarinne, S. (Projektledare) & Satokangas, H. (Annan)
Projekt: Forskningsprojekt
Aktiviteter
-
Lukuklaani-hanke: kirjallisuus, lukeminen ja kieltenopetus yläkoulussa
Aaltonen, L.-S. (Lärare)
8 feb. 2020Aktivitet: Andra aktivitetstyper › Typer av övriga aktiviteter - Extern undervisning och koordinering av ämne
Fil -
Lukuklaani-päätösseminaari: Lukuklaani-tutkimuksen tuloksia
Aaltonen, L.-S. (!!Invited speaker)
22 sep. 2020Aktivitet: Typer för tal eller presentation › !!Invited talk
Fil -
Lukuklaani-koulutus
Aaltonen, L.-S. (!!Speaker)
sep. 2019 → jan. 2020Aktivitet: Typer för tal eller presentation › !!Oral presentation
Citera det här
- APA
- Author
- BIBTEX
- Harvard
- Standard
- RIS
- Vancouver