Sammanfattning
Tutkimuksessa esiteltiin digitaalinen Lukuseula ja arvioitiin sen toimivuutta ja luotettavuutta 2.–7.-luokkalaisten (N = 2 815) lukutaidon arvioinnissa. Toimivuutta ja luotettavuutta arvioitiin analysoimalla testin psykometrisia ominaisuuksia ja peilaamalla Lukuseula-testistä saatuja tuloksia aiempiin lukutaitotutkimuksiin. Analyysit osoittivat, että Lukuseulan sisäinen johdonmukaisuus, korrelaatiot suhteessa kriteerivalidoinnissa käytettyihin testeihin ja testi-uusintatesti -reliabiliteetti olivat hyväksyttäviä. Testitulokset olivat linjassa aiempien tutkimusten kanssa: tytöt menestyivät arvioinneissa poikia paremmin ja olivat todennäköisemmin erinomaisia lukijoita ja pojat todennäköisemmin heikkoja lukijoita. Lisäksi alkuvuonna syntyneet olivat loppuvuonna syntyneihin verrattuna yliedustettuina erinomaisissa lukijoissa alaluokilla ja siirryttäessä yläluokille. Tutkimus osoittaa, että Lukuseulalla voidaan arvioida monipuolisesti peruskoululaisten teknisen lukutaidon ja tekstinymmärtämisen taitoja, mikä mahdollistaa lukemisen vaikeuksien tarkan erittelyn. Lukuseulan avulla oppilaiden lukemisen vaikeuksien tunnistamista voidaan tehostaa ja lukemaan oppimisen tukea kohdentaa entistä tarkemmin. Lisäksi koulutuksen järjestäjät voivat hyödyntää Lukuseulaa arvioidessaan antamaansa koulutusta ja sen vaikuttavuutta. Näin ollen arviointiväline soveltuu lukutaidon osalta myös peruskoulun tasa-arvon toteutumisen seurantatyökaluksi.
Bidragets översatta titel | Validity and Reliability of eGrader in Evaluating Pupils’ Reading Skills |
---|---|
Originalspråk | finska |
Tidskrift | NMI-bulletin |
Volym | 30 |
Nummer | 3 |
Sidor (från-till) | 67-84 |
Antal sidor | 18 |
ISSN | 1236-2778 |
Status | Publicerad - 2020 |
MoE-publikationstyp | A1 Tidskriftsartikel-refererad |
Bibliografisk information
The topic of this study is the validity and reliability of the digital eGrader in assessing reading skills in students in second to seventh grade (N = 2,815, 7–13 yo). The validity and reliability of eGrader reading tasks were evaluated by analysing the psychometric properties of the reading tasks and comparing the test results to the reading results of paper-pencil tests used in Finnish schools. The analyses showed that the internal consistency of eGrader tasks, correlations with tests used in criterion validation, and test-retest reliability were statistically acceptable. The test results were in line with previous research: girls outperform boys in reading and were more likely to score high on the test. Being born at the beginning of the year also appears to benefit students’ reading skills in primary school, and even in the transition to secondary school. The study demonstrates that eGrader can be used to assess the decoding and reading comprehension skills of primary school and secondary school students comprehensively and provides a detailed analysis of reading difficulties. eGrader identifies students' reading difficulties effectively, resulting in precise targeting of reading support. Furthermore, educational authorities can use eGrader to evaluate the impact of teaching. Thus, this assessment tool is also suitable for monitoring equality in basic education.Main Results
Digital eGrader is a reliable and valid assessment tool for students in first through ninth grade.
According to research, in the last years (5th and 6th grade) of Finnish primary school with students aged 12-13 years old, Finnish girls are approximately one year ahead in literacy compared to boys of the same age and grade.
Being born at the beginning of the year appears to benefit students’ reading skills in primary school and even in the transition to secondary school
Vetenskapsgrenar
- 516 Pedagogik