Nimeämättömän suru: fenomenologinen tulkinta Julia Kristevan melankoliakäsityksestä

Viime vuosina niin kutsutussa fenomenologisessa psykopatologiassa on esitetty useita masennusanalyyseja. Fenomenologit ovat myös enenevissä määrin kääntyneet psykoanalyysin ja kehityspsykologian puoleen selvittääkseen esimerkiksi itsen ja toisen välisen suhteen tai subjektin ominaisluonteen kysymyksiä. Psykoanalyyttisia ja kehityspsykologisia näkemyksiä masennuksesta ei ole kuitenkaan tulkittu fenomenologisesti. Artikkelissa tavoitteenani on aloittaa tämä vuoropuhelu, ja antaa fenomenologinen tulkinta Julia Kristevan
luonnehtimalle melankoliaan kuuluvalle erityiselle menneisyyssuhteelle: surulle ja murheelle, joilla ei ole kohdetta ja joita ei voida nimetä. Bernhard Waldenfelsin ajattelun avulla tulkittuna Kristevan analysoima syvä masennus, melankolia, viittaa menneisyyteen, joka ei ole koskaan ollut nykyisyyttä. Se kertoo siis minuuden muovautumisen historiasta ja tämän historian läsnäolosta yksilön myöhemmässä elämässä.