Sammanfattning

Tarkastelemme artikkelissamme sitä, millä tavoin oppilaat kuvailevat, selittävät ja arvioivat opettajan toimintaa kosketustilanteissa muistellessaan kouluaikojaan. Käsitämme koulumuistot muistitietotutkimukselle ominaiseen tapaan muistelutilanteessa tuotetuiksi konstruktioiksi, joissa tapahtumia tarkastellaan sekä tapahtuma- että muisteluhetkestä käsin. Tutkimusaineistomme muodostuu Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran sekä Suomen kasvatuksen ja koulutuksen historian seuran vuonna 2013 keräämästä Minun koulumuistoni -kokoelman episodeista, joissa muistelijat kuvailevat opettajan oppilaaseen kohdistamaa fyysistä kosketusta. Analysoimme episodeja diskurssianalyysin avulla. Havaitsimme, että muistelijat selittävät opettajan toimintaa tapahtuma-ajalle ominaisella kasvatusajattelulla ja toimintatavoilla sekä opettajan henkilökohtaisilla luonteenpiirteillä ja elämäntilanteeseen liittyvillä tekijöillä. Selitykset voidaan esittää pysyvinä tai kuvailla sitä, millä tavoin ne ovat muuttuneet tapahtuma- ja muisteluhetken välillä. Muistelijat voivat myös ilmaista, ettei opettajan toiminta ole koskaan näyttäytynyt heille selitettävissä olevana. Tehdessään selkoa koskettamiseen liittyvistä koulumuistoistaan muistelijat uusintavat, kaiuttavat ja haastavat diskursseja eli kulttuurisesti jaettuja, tunnistettavia ja melko kiteytyneitä tapoja merkityksellistää ilmiöitä ja tapahtumia tietystä näkökulmasta tietyllä tapaa.
Originalspråkfinska
TidskriftKasvatus & Aika
Volym12
Utgåva4
Sidor (från-till)5-21
Antal sidor16
ISSN1797-2299
StatusPublicerad - 13 dec 2018
MoE-publikationstypA1 Tidskriftsartikel-refererad

Vetenskapsgrenar

  • 516 Pedagogik

Citera det här

@article{c3d776db1c3c415eb4ce3af685f0963d,
title = "Opettajan kosketus oppilaiden koulumuistoissa: opettajan toimintaa selitt{\"a}m{\"a}ss{\"a}",
abstract = "Tarkastelemme artikkelissamme sit{\"a}, mill{\"a} tavoin oppilaat kuvailevat, selitt{\"a}v{\"a}t ja arvioivat opettajan toimintaa kosketustilanteissa muistellessaan kouluaikojaan. K{\"a}sit{\"a}mme koulumuistot muistitietotutkimukselle ominaiseen tapaan muistelutilanteessa tuotetuiksi konstruktioiksi, joissa tapahtumia tarkastellaan sek{\"a} tapahtuma- ett{\"a} muisteluhetkest{\"a} k{\"a}sin. Tutkimusaineistomme muodostuu Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran sek{\"a} Suomen kasvatuksen ja koulutuksen historian seuran vuonna 2013 ker{\"a}{\"a}m{\"a}st{\"a} Minun koulumuistoni -kokoelman episodeista, joissa muistelijat kuvailevat opettajan oppilaaseen kohdistamaa fyysist{\"a} kosketusta. Analysoimme episodeja diskurssianalyysin avulla. Havaitsimme, ett{\"a} muistelijat selitt{\"a}v{\"a}t opettajan toimintaa tapahtuma-ajalle ominaisella kasvatusajattelulla ja toimintatavoilla sek{\"a} opettajan henkil{\"o}kohtaisilla luonteenpiirteill{\"a} ja el{\"a}m{\"a}ntilanteeseen liittyvill{\"a} tekij{\"o}ill{\"a}. Selitykset voidaan esitt{\"a}{\"a} pysyvin{\"a} tai kuvailla sit{\"a}, mill{\"a} tavoin ne ovat muuttuneet tapahtuma- ja muisteluhetken v{\"a}lill{\"a}. Muistelijat voivat my{\"o}s ilmaista, ettei opettajan toiminta ole koskaan n{\"a}ytt{\"a}ytynyt heille selitett{\"a}viss{\"a} olevana. Tehdess{\"a}{\"a}n selkoa koskettamiseen liittyvist{\"a} koulumuistoistaan muistelijat uusintavat, kaiuttavat ja haastavat diskursseja eli kulttuurisesti jaettuja, tunnistettavia ja melko kiteytyneit{\"a} tapoja merkityksellist{\"a}{\"a} ilmi{\"o}it{\"a} ja tapahtumia tietyst{\"a} n{\"a}k{\"o}kulmasta tietyll{\"a} tapaa.",
keywords = "516 Kasvatustieteet, Koulumuistot, koskettaminen, selitt{\"a}minen, muistitietotutkimus, diskurssianalyysi",
author = "Ulla Karvonen and Pilvi Heinonen and Liisa Tainio and Sara Routarinne and Maria Ahlholm",
year = "2018",
month = "12",
day = "13",
language = "suomi",
volume = "12",
pages = "5--21",
journal = "Kasvatus & Aika",
issn = "1797-2299",
publisher = "Kasvatuksen Historian Tutkimusverkosto / Suomen Kouluhistoriallinen Seura",
number = "4",

}

Opettajan kosketus oppilaiden koulumuistoissa : opettajan toimintaa selittämässä. / Karvonen, Ulla; Heinonen, Pilvi; Tainio, Liisa; Routarinne, Sara; Ahlholm, Maria.

I: Kasvatus & Aika, Vol. 12, Nr. 4, 13.12.2018, s. 5-21.

Forskningsoutput: TidskriftsbidragArtikelVetenskapligPeer review

TY - JOUR

T1 - Opettajan kosketus oppilaiden koulumuistoissa

T2 - opettajan toimintaa selittämässä

AU - Karvonen, Ulla

AU - Heinonen, Pilvi

AU - Tainio, Liisa

AU - Routarinne, Sara

AU - Ahlholm, Maria

PY - 2018/12/13

Y1 - 2018/12/13

N2 - Tarkastelemme artikkelissamme sitä, millä tavoin oppilaat kuvailevat, selittävät ja arvioivat opettajan toimintaa kosketustilanteissa muistellessaan kouluaikojaan. Käsitämme koulumuistot muistitietotutkimukselle ominaiseen tapaan muistelutilanteessa tuotetuiksi konstruktioiksi, joissa tapahtumia tarkastellaan sekä tapahtuma- että muisteluhetkestä käsin. Tutkimusaineistomme muodostuu Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran sekä Suomen kasvatuksen ja koulutuksen historian seuran vuonna 2013 keräämästä Minun koulumuistoni -kokoelman episodeista, joissa muistelijat kuvailevat opettajan oppilaaseen kohdistamaa fyysistä kosketusta. Analysoimme episodeja diskurssianalyysin avulla. Havaitsimme, että muistelijat selittävät opettajan toimintaa tapahtuma-ajalle ominaisella kasvatusajattelulla ja toimintatavoilla sekä opettajan henkilökohtaisilla luonteenpiirteillä ja elämäntilanteeseen liittyvillä tekijöillä. Selitykset voidaan esittää pysyvinä tai kuvailla sitä, millä tavoin ne ovat muuttuneet tapahtuma- ja muisteluhetken välillä. Muistelijat voivat myös ilmaista, ettei opettajan toiminta ole koskaan näyttäytynyt heille selitettävissä olevana. Tehdessään selkoa koskettamiseen liittyvistä koulumuistoistaan muistelijat uusintavat, kaiuttavat ja haastavat diskursseja eli kulttuurisesti jaettuja, tunnistettavia ja melko kiteytyneitä tapoja merkityksellistää ilmiöitä ja tapahtumia tietystä näkökulmasta tietyllä tapaa.

AB - Tarkastelemme artikkelissamme sitä, millä tavoin oppilaat kuvailevat, selittävät ja arvioivat opettajan toimintaa kosketustilanteissa muistellessaan kouluaikojaan. Käsitämme koulumuistot muistitietotutkimukselle ominaiseen tapaan muistelutilanteessa tuotetuiksi konstruktioiksi, joissa tapahtumia tarkastellaan sekä tapahtuma- että muisteluhetkestä käsin. Tutkimusaineistomme muodostuu Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran sekä Suomen kasvatuksen ja koulutuksen historian seuran vuonna 2013 keräämästä Minun koulumuistoni -kokoelman episodeista, joissa muistelijat kuvailevat opettajan oppilaaseen kohdistamaa fyysistä kosketusta. Analysoimme episodeja diskurssianalyysin avulla. Havaitsimme, että muistelijat selittävät opettajan toimintaa tapahtuma-ajalle ominaisella kasvatusajattelulla ja toimintatavoilla sekä opettajan henkilökohtaisilla luonteenpiirteillä ja elämäntilanteeseen liittyvillä tekijöillä. Selitykset voidaan esittää pysyvinä tai kuvailla sitä, millä tavoin ne ovat muuttuneet tapahtuma- ja muisteluhetken välillä. Muistelijat voivat myös ilmaista, ettei opettajan toiminta ole koskaan näyttäytynyt heille selitettävissä olevana. Tehdessään selkoa koskettamiseen liittyvistä koulumuistoistaan muistelijat uusintavat, kaiuttavat ja haastavat diskursseja eli kulttuurisesti jaettuja, tunnistettavia ja melko kiteytyneitä tapoja merkityksellistää ilmiöitä ja tapahtumia tietystä näkökulmasta tietyllä tapaa.

KW - 516 Kasvatustieteet

KW - Koulumuistot, koskettaminen, selittäminen, muistitietotutkimus, diskurssianalyysi

M3 - Artikkeli

VL - 12

SP - 5

EP - 21

JO - Kasvatus & Aika

JF - Kasvatus & Aika

SN - 1797-2299

IS - 4

ER -