Suomalaisten luottamus instituutioihin ja asiantuntijoihin COVID19-pandemiassa

Piia Jallinoja, Esa Väliverronen

Forskningsoutput: TidskriftsbidragArtikelVetenskapligPeer review

Sammanfattning

Tässä tutkimuksessa selvitämme suomalaisten luottamusta instituutioihin,
asiantuntijoihin ja uutismediaan koronakriisin käsittelyssä sekä yksilön vapauteen ja vastuuseen liittyviä asenteita huhtikuussa ja kesäkuussa 2020. Tulosten
mukaan suomalaiset luottivat varsin vahvasti hallitukseen, viranomaisiin sekä
THL:n ja yliopistojen tutkijoihin kriisin käsittelyssä. Samoin Yle Uutisiin ja MTV
Uutisiin luotettiin kriisin raportoinnissa. Enemmistö vastaajista pyrki noudattamaan viranomaisohjeita ja hyväksyi yksilöiden vapauksien rajoitukset epidemian
hallitsemiseksi. Enemmistö piti koronarokotuksista kieltäytyjiä vastuuttomina,
mutta samalla enemmistö uskoi, että koronarokotusten tulisi olla vapaaehtoisia. Tutkimme tarkemmin sitä, ketkä luottivat eniten ja ketkä vähiten mainittuihin tahoihin. Naiset suhtautuvat miehiä myönteisimmin THL:n toimintaan ja Yle
Uutisiin, miehet puolestaan sosiaalisen median vaikuttajiin. Perussuomalaiset
erosivat lähes kaikkien muuttujien suhteen muista puolueista: he olivat kriittisimpiä THL:ää, STM:ää, Yle Uutisia sekä viranomaisten rokotetietoa kohtaan.
Lopuksi pohdimme, miten voimme näiden tulosten valossa tulkita väitteitä tieteen ja asiantuntijoiden arvostuksen laskusta. Pohdimme myös sitä, muuttiko
koronakriisi suomalaisten suhtautumista kansallisiin instituutioihin.
Originalspråkfinska
TidskriftMedia & viestintä : kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen lehti
Volym44
Nummer1
Sidor (från-till)1-24
Antal sidor24
ISSN1798-3827
DOI
StatusPublicerad - 29 mars 2021
MoE-publikationstypA1 Tidskriftsartikel-refererad

Vetenskapsgrenar

  • 518 Medie- och kommunikationsvetenskap

Citera det här