To make the short story long: the development of the frame-story structure in Sanskrit narrative: The Vedic and Epic models

Väitöskirja on poikkitieteellinen: sen oppialat ovat Etelä-Aasian tutkimus ja yleinen kirjallisuustiede. Se käsittelee kehyskertomusrakenteen syntyä ja kehitystä Intian kirjallisuudessa ajanjaksolla 1200 eaa - 300 jaa. Tärkeimpänä tutkimusmateriaalina ovat Rigvedan runot (1200 - 1000 eaa), Brahmanat eli vedan selitystekstit, joihin on upotettu tarinoita (900 - 600 eaa), ja Mahabharata-eepos (500 eaa - 300 eaa). Sanskritinkielistä materiaalia on lähestytty sekä perinteisen filologian että modernin kirjallisuustieteen, etupäässä narratologian keinoin. Näin laajaa poikkitieteellistä tutkimusta ei aiheesta ole koskaan ennen tehty.
Tutkimuksen päätavoite on ollut kuvata, miten kehyskertomusrakenne syntyi ja kehittyi. Vanhemman veda-ajan aineistoa on sen lähes ylittämättömästä vaikeudesta huolimatta analysoitu narratologian välineillä, jotta voitaisiin tunnistaa kehysrakenteen varhaismuotoja ja tekstuaalisen kehystämisen periaatteiden kehittymistä. Toinen suururakka on ollut avata jättiläismäinen Mahabharata-eepos analyysille, jota myös narratologit voisivat hyödyntää.
Pyrkimys on ollut osoittaa, että kehysrakenne on ollut Intiassa tärkeä ja jopa ainoa keino välittää kertomusperinnetta ja siirtää sitä katoavasta suullisesta traditiosta kirjalliseen. Kirjallisten aiheiden ja tarinoiden systemaattinen kierrätys läpi vuosisatojen on työn punainen lanka. Tutkimuksessa on haluttu saattaa hankalasti avautuva materiaali osaksi nykyaikaista narratologista keskustelua. Siihen sisältyy myös narratologian kannalta haastavia hypoteeseja, jotka koskevat narratiivin ja kehyskertomuksen määritelmiä ja tekstityyppien rajoja. Etelä-Aasian tutkimuksen alalla väitöskirja kyseenalaistaa kehyksen synnystä aiemmin esitetyn ns. rituaaliteorian ja pyrkii kehittämään sitä vahvemman tekstilähtöisen mallin.
Tavoitteet ovat kunnianhimoisia, joten työ on laaja. Vaikka kaikkiin kysymyksiin ei ole löytynyt eikä ole haluttu antaakaan vastausta materiaalin erikoisluonteen takia, väitöskirjan tulokset tuovat uutta tietoa ja ennen kaikkea tuoreita näkökulmia vanhaan aineistoon. Kaukaisen kulttuurin ikivanhat tekstit ovat koulutetuille tutkijoillekin monien muurien takana. On silti syytä koettaa purkaa perinnettä, jossa kirjallisuudentutkimuksen materiaali rajautuu moderniin läntiseen kulttuuriin. Sitä seuraa teoreettisia vinoutumia. Siksikin uskon, että väitöskirjatyöni on uraauurtava.