Uusi tieto on hauras, mutta elintärkeä kehittämisen resurssi

Tieto syntyy ja kypsyy ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa ja saa siinä sisältöä sekä voimaa, joka kantaa kohti käytäntöä ja toimintaa. Tuohon ketjuun tarvitaan lukematon määrä erilaisia ihmisiä, näkökulmia ja kokemusta. Uusin tieto onkin pääsääntöisesti aina ”lähes käyttökelvotonta”. Se on alussa vain kehittymätön tiedon alkio, raakile, joka on vasta kypsymässä sosiaaliseksi tiedoksi, joka ketjuuntuu ja lopulta ratkaisee jonkin yhteisen ongelmamme. Tuossa tiedon jalostumisen pitkässä prosessissa kaikki vaiheet ovat tärkeitä. Uusi tieto voi myös jäädä raakileeksi, tai hävitä kokonaan.

Nykyään on suosittua todeta, että jonkin asian tai organisaation johtaminen perustuu tutkittuun tietoon tai faktoihin. Tällä halutaan alleviivata sitä, että johtamisella on luja ja luotettava perusta. Ottamatta kantaa siihen, miten usein tämä väite on totta, väitän, että tällainen lausuma tarkoittaa käytännössä usein sitä, että päätöksenteossa käytetään vakiintunutta tietoa ja ajatusmalleja, jotka koetaan turvallisiksi.
Mutta uusi tieto ei ole vakaata tai lujalla perustalla. Erityisesti syntyessään se on hyvin haurasta ja herkkää tuhoutumaan. Uusi tieto tarvitsee tukea ja suojelijoita, mutta myös huolellista testausta sekä alttiiksi asettamista. Ei välttämättä kuitenkaan vain kritiikille, vaan myös vuorovaikutukselle, jossa uutta tietoa voidaan kehitellä ja kytkeä edelleen muuhun tietoon ja toimintaan, jotka johdattavat parhaimmillaan kohti kaikkein vaikeimpien ongelmien ratkaisua.

Esimerkiksi Etelä-Savon kehittämisen ja uudistumisen kannalta edellä sanottu tarkoittaa, että meidän on oltava tarkkoja ja harkitsevia siinä, ettemme synnytä normatiivisia kehittämisen käytänteitä ja ohjausjärjestelmiä, jotka eivät anna tilaa uuden tiedon mullistavalle vaikutukselle. Valitettavasti laajasti omaksutussa hankepohjaisessa kehittämiskulttuurissa on piirteitä, jotka voivat – hyvistä pyrkimyksistä huolimatta – johtaa eräänlaiseen vanhan tiedon ja toiminnan kiertotalouteen. Tällöin uusi tieto ei pääse vaikuttamaan. Kysymys on siis kehittämiskulttuurista ja uuden tiedon arvon ymmärtämisestä – jatkuvasti muuttuvassa maailmassa uusi tieto on hauras, mutta selviytymisemme kannalta elintärkeä resurssi.