Venäjän kielioppi

Arja Kirvesmäki, Hannes Viimaranta, Julia Ekman

Forskningsoutput: Bok/rapportBokProfessionell

Sammanfattning

Tämä kielioppi on suunnattu venäjän kielen yliopisto-opiskelijoille ja muille edistyneille aikuisopiskelijoille. Lisäksi se soveltuu apuvälineeksi opettajille, kääntäjille ja muille venäjän kielen käyttäjille. Vaikka kielioppi on laadittu yliopisto-opiskelijoiden tarpeita ajatellen, siitä on hyötyä myös niille, jotka vasta opettelevat venäjän alkeita. Kielioppi soveltuu paitsi lähiopetukseen myös etä- ja itseopiskeluun.

Mukana on runsaasti sääntöjä havainnollistavia esimerkkilauseita, joissa käytetään venäjän nykysanastoa ja jotka pyrkivät edustamaan tavallista käyttökieltä. Esimerkit on suomennettu ja niihin on merkitty sanapainot. Jokaisen luvun loppuun on koottu joukko kertauskysymyksiä opiskelun tueksi: ne eivät kata luvussa esitettyjä asioita systemaattisesti tai tyhjentävästi, mutta niiden avulla opiskelija voi testata osaamistaan pistokokeen tavoin. Jotta myöhempi perehtyminen venäjänkielisiin kielioppeihin ja kielitieteelliseen tutkimukseen helpottuisi, kaikki keskeiset termit on annettu suomen lisäksi myös venäjäksi.

Kieliopin ilmiöitä kuvataan pääasiassa venäjän kielestä lähtien, mutta paikka paikoin mukana on kontrastiivinen eli venäjän ja suomen rakenteita vertaileva näkökulma.

Kieliopin tekijäryhmä koostuu kokeneista venäjän opettajista. Arja Kirvesmäki on kantanut päävastuun kieliopin kirjoittamisesta. Hannes Viimaranta ja Julia Ekman ovat työstäneet kielioppia ja sen yksittäisiä lukuja useaan kertaan yhdessä kirjoittajan kanssa.
Originalspråkfinska
UtgivningsortHelsinki
FörlagHelsingin yliopisto
Antal sidor322
ISBN (elektroniskt)978-951-51-5044-8
DOI
StatusPublicerad - 4 jan. 2022
MoE-publikationstypD5 Textbok, professionell manual eller guide eller lexikon

Vetenskapsgrenar

  • 6121 Språkvetenskaper

Citera det här