Sammanfattning
Hankkeessa tutkittiin verkkovihan tuottajia ja levittäjiä määrällisesti (verkostoanalyysi, some-aineiston luokittelu) ja laadullisesti (teemat ja retoriikka). Heidän toimintatapojaan ja motiivejaan tarkasteltiin teemahaastatteluin, internet-etnografialla ja verkkokyselyllä. Tietoa tuotettiin myös rangaistavan vihapuheen tekijöistä ja heidän verkostoistaan. Viestinnän sisällön, toimintatapojen ja tapahtumapaikkojen tarkastelun perusteella tuottajat ja levittäjät luokiteltiin ideologisesti, affektiivisesti ja performatiivisesti motivoituneisiin vihapuhujiin. Limittäisillä ryhmillä on eri päämääriä ja viestit kohdistetaan eri yleisöille. Verkkovihaa tuotetaan sekä organisoidusti että spontaanisti.
Organisoituneita tuottajia on vähän. Yleisö kierrättää viestejä moninkertaistaen niiden näkyvyyden. Anonyymeja tunnuksia luodaan kertakäyttöä varten.
Viharikosten määrä on laskenut ja vihapuherikosten määrä kasvanut. Suurin osa
rangaistavasta vihapuheesta on yksittäisten henkilöiden tekemää. Pieni osa on
keskenään verkostoituneita äärioikeistolaisessa liikehdinnässä toimivia avainhenkilöitä.
Vihapuheen kitkemiseen ehdotamme toimenpiteiksi tutkimustiedon tuottamista,
verkkovihan tuottajien ja levittäjien tukimuotoja, tietoisuuden lisäämistä verkkovihan levittämisestä, verkkokeskustelujen seurantaa, some-alustojen vastuunkantoa, poliisin lisäresursseja ja vuoropuhelun edistämistä.
Julkaisu on läpikäynyt ulkopuolisen tieteellisen arvioinnin.

Originalspråk | finska |
---|
Utgivningsort | Helsinki |
---|---|
Förlag | Valtioneuvoston kanslia |
Antal sidor | 205 |
ISBN (elektroniskt) | 978-952-383-298-5 |
Status | Publicerad - 20 juni 2022 |
MoE-publikationstyp | D4 Publicerad utvecklings- eller forskningsrapport eller studie |
Publikationsserier
Namn | Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja |
---|---|
Förlag | Valtioneuvoston kanslia |
Volym | 2022:48 |
ISSN (elektroniskt) | 2342-6799 |
Vetenskapsgrenar
- 5142 Social- och samhällspolitik
- 518 Medie- och kommunikationsvetenskap
- 5143 Social- och kulturantropologi